| Etusivu | Julkulalainen | Hallitus 2011 | Säännöt | Toimintasuunnitelma 2011 | Tapahtumat -11 | Jaetut tiedotteet | Yhteistyökumppanit | Historiikkejä | Kuva-arkisto | Palaute |

Etusivu

Julkulan Kaupunginosayhdistys ry

Kuva Irja Hämäläinen

Tämän kauniin ja rauhallisen Puijon kupeessa olevan Julkulan Kaupunginosayhdistys ry on perustettu vuonna 1981. Yhdistyksen tehtävänä on kehittää Julkulasta viihtyisä, aktiivinen ja toimiva asuinympäristö lapsille ja aikuisille. Kuvassa Julkula ilmeisesti 40-luvun ilmeessään.

Julkulassa asuu noin 2600 asukasta noin 1160 taloudessa. Keski-ikä on noin 38 vuotta. Koska alueelle muuttaa koko ajan uusia lapsiperheitä yhdistyksen toiminta on keskittynyt kaupungille tehtävien parannusehdotusten lisäksi erityisesti lapsille järjestettäviin tapahtumiin.
Talvella naamiaisluisteluun, hiihtokilpailuihin sekä kesän urheilukilpailuihin osanotto on ollut runsasta. Lisäksi yhdistys järjestää kaksi kertaa vuodessa suositun kirpputoritapahtuman Julkula-talolla. Puijon seurakunnan kanssa järjestetään laulutilaisuuksia kuten Laulusta voimaa ja Virrestä voimaa -tilaisuuksia. 

Yhdistys toimittaa Julkulalainen-lehteä kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä. Lehti jaetaan hallituksen jäsenten toimesta jokaiseen Julkulan-talouteen.

Yhdistyksen toimintaa ylläpidetään jäsenmaksuilla, lehden mainostuloilla ja kaupungin myöntämällä kohdeavustuksella, unohtamatta K-Marketin kanssa olevaa sponsorointisopimusta.

Odotamme julkulalaisilta aktiivista parannusehdotusten tekemistä yhdistyksen johtokunnalle. Julkulan rauhallisuuden, kauneuden ja asukkaiden viihtyisyyden säilymisen vuoksi on erittäin tärkeää viedä kaupungin päättäville elimille yhdistyksen toimesta parannusehdotuksia alueen oloihin. Tehkäämme Julkulasta vielä parempi paikka asua.

Hallitus    



AJANKOHTAISTA
 © 2005 Julkulan kaupunginosayhdistys ry. 
 VerkkoVelho™